Data- ja tekoälykonsultit · Sosiaali- ja terveydenhuolto
Data- ja tekoälyratkaisut kokeilusta käyttöön.
Sosiaali- ja terveydenhuollon data- ja tekoälyhankkeet pysähtyvät harvoin teknologiaan. Useammin ongelmana on, ettei kokonaisuuden vieminen käyttöön kuulu selkeästi kenellekään. Olemme mukana toteutuksesta käyttöönottoon ja varmistamme, että ratkaisulla on omistaja myös sen jälkeen.
- Tavataan Tietojohtamisen verkostopäivillä Lahdessa 24.–25.9.2026.
- Tavataan eHealth2026-konferenssissa Helsingissä 1.–2.10.2026.
3 faktaa meistä
Data- ja tekoälykonsultointia vuodesta 2023
Osa asiakkaistamme on jatkanut töitä kanssamme yrityksen perustamisesta saakka.
Vahvaa kasvua
Kaksi vuotta sitten meitä oli kolme. Nyt meitä on 15, ja kaikki työskentelevät asiantuntijarooleissa.
Puolet suomalaisista
Asiakkaidemme tietovarannot kattavat noin puolet suomalaisten terveystiedoista.
Näissä tilanteissa meihin otetaan yhteyttä.
Alusta on rakennettu, mutta samasta asiasta saa kaksi eri lukua.
Siirrämme tietotuotannon ohjelmistokehityksen menetelmiin: testatut muunnokset, datakontraktit, automaattinen testaus ja hallitut julkaisuputket. Käsitteiden määrittelyt, muunnokset ja testit pidetään samassa versionhallinnassa koodin kanssa.
Data as SoftwareToimittajat toimittavat sovitun, mutta kokonaisuus ei toimi.
Voimme ottaa teknisen kokonaisvastuun toteutuksen ajaksi – vastaamme arkkitehtuurista, rajapinnoista ja laatuvaatimuksista sekä katselmoimme muiden toimittajien muutokset. Sopimusvastuu säilyy kullakin toimittajalla.
Tekninen kokonaisvastuuEdessä on alusta- tai hankintapäätös, jonka kanssa eletään kymmenen vuotta.
Määrittelemme kanssanne, mitä ostetaan, missä paloissa ja mikä pysyy teidän hallinnassanne. Alusta voidaan rakentaa julkiseen pilveen, omaan ympäristöön tai molempiin. Suunnittelemme sen niin, että voitte vaihtaa komponentin uusimatta koko alustaa.
TietoalustaPäätoimialamme on sosiaali- ja terveydenhuolto. Noudatamme samoja periaatteita myös turvallisuus- ja puolustussektorilla ja ne soveltuvat hyvin myös kriittiseen teollisuuteen.
Miksi Invinite?
Sama ihminen piirtää arkkitehtuurin, katselmoi koodin ja on mukana päättämässä käytöstä.
Työskentelemme asiakkailla arkkitehteina, johtavina kehittäjinä ja toiminnan muutoksesta vastaavissa rooleissa. Meitä on 15. Olemme tarpeeksi isoja ottamaan vastuuta laajasta kokonaisuudesta, mutta tarpeeksi pieniä työskentelemään yhtenä tiiminä.
Laatu tehdään koodissa, ei tarkasteta raportista.
Tuomme ohjelmistokehityksen menetelmät osaksi datatyötä. Tämä tarkoittaa, että datan käsittelyn virheet löydetään heti ja saadaan nopeasti ratkaistua.
Rakennamme kestäviä ratkaisuja.
Emme omista asiakkaidemme ratkaisuja. Työn dokumentaatiota tehdään prosessin aikana yhdessä, eikä erillistä luovutusvaihetta tarvita. Meiltä voi ostaa työtä projektina tai kiinteänä kehittäjän työpanoksena.
Kerro, mitä olette tekemässä.
Lähetä meille muutama rivi tilanteestanne tai varaa puolen tunnin keskustelu. Katsotaan yhdessä, mistä kannattaa aloittaa.
